RÄYH!
Mikkelissä 10.-11.8. juhlittavan Jurassic Rockin ohjelma on valmis ja päiväkohtainen ohjelma julkistettu. Festivaalin viimeisimpänä kiinnityksenä nähdään ruotsalainen heavyrock-yhtye Sparzanza. Bändin viimeisin albumi ”Folie à Cinq” julkaistiin viime vuonna ja se sai kuuntelijoilta hyvän vastaanoton. Kyseessä oli bändin viides albumi ja sen tuottajana toimi kolme edellistäkin Sparzanza-levyä tuottanut Richard Löfgren. Sparzanzan uutta levyä verrattiin arvosteluissa mm. Disturbedin, Mustaschin ja Volbeatin kaltaisiin bändeihin ja sehän ei nousevan yhtyeen suosiota ainakaan ole laskenut. Tiuhaan tahtiin Suomessakin vieraillut Sparzanza saapuu Jurassic Rockiin tulevana kesänä ensimmäistä kertaa.
Myös Jurassic Rockin ennakkoklubin ohjelmisto on valmis ja 9.8. torstaina, Mikkelin Bar’n'Night Vaakunassa, nähdään juuri uuden albuminsa julkaissut Lapko ja riisuttuun rumpukioskiin & akustiseen kitaraan luottava punk-duo, Jaakko & Jay. Molemmat yhtyeistä ovat vierailleet aiempina vuosina Jurassic Rockissa.
Jurassic Rockin kahden päivän liput (59€), perjantain liput (35€) ja lauantain liput (38€) ovat ennakkomyynnissä nyt Tiketin www.tiketti.fi ja Lippupisteen www.lippu.fi toimipaikoissa ympäri maan sekä Selmun verkkokaupassa www.provinssirock.net/nettikauppa/. Lippujen lisäksi Jurassic Rockin leirintäalue on myös ennakkomyynnissä (pe-su 25€, la-su 20€) Selmun verkkokaupassa.
Jurassic Rock 2012:
Perjantai 10.8.: Meshuggah (SWE), Yelawolf (USA), PMMP, Eläkeläiset, Pariisin Kevät, Mikko Herranen, Jätkäjätkät, Proteus feat. Adam Lab4 Live (FI/UK), Profane Omen, Grannies Smoking Pipes
Lauantai 11.8.: Tinie Tempah (UK), Sparzanza (SWE), Iiris (EST), Alaska (RUS), Sonata Arctica, Stam1na, Kaija Koo, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Viikate, Herra Ylppö & Ihmiset, Juju, Jurassicin lauantaidisco, Matti Airaksinen, DJ Orion, Ou Snap! DJ’s
